Lähdin paikanpäälle hyvien lyhyellä ostoslistalla joka sisälsi vain ja ainoastaan kaulakappaleellisen fleeceloimen kaksivuotiaalle oripoika Paavolle. Se osoittautuikin varsin hankalaksi löydettäväksi. Fleece kyllä löytyi lähes joka kojusta, mutta kaulakappaleellista ei tahtonut löytyä millään... Ja jos löytyi koot olivat aivan liian isoja. Meillä oli hakusessa 125cm kokoa oleva, mutta sitä ei löytynyt mistään joten päädyimme 135cm kokoon. Joka toivonmukaan ei ole aivan valtva varsan päällä. Lisäksi en halunnut tuhlata yli sataa euroa loimeen joka tulee käyttöön enkä voi varmaksi vielä todeta etteikö se saisi hammasta. Päädyin ''perus'' tummansiniseen jonka hinta oli myös siedettävä 45e. Kuvia loimesta laitan joku päivä pojan päällä.
Toinen messuostos oli varsin mielenkiintoinen nimittäin Shivers! Se on uusi värähtelytekniikkaan perustuva monitoimilaite, joka on kehitetty Suomessa. Laite on sunniteltu eläinten renttouttamiseen yleisesti ja lihastenhierontaan paikallisesti sekä ihon ja karvan hoitamiseen. Tästä aiheesta kirjoittelen myöhemmin lisäpostausta kun saadaan laite kunnolla käyttöön ja nähdään tuloksia. Osa tekstistä ja kuva kopioitu Shiversin nettisivuilta. Heiltä löytyy myös FB-sivut mitä kannattaa käydä kurkkaamassa!
MITEN LAITE TOIMII?
- Toiminta perustuu värähtelymoottoreihin ja ohjelmiin joilla saadaan aikaan mm. sykkivää ja huojuvaa vibraatiota.
- Perustoiminnon lisäksi laitteeseen on ohjelmoitu kaksi erilaista ohjelmaa (sykkivä ja sekoittava) hieronnan ja hoitamisen vaikutusta tehostamaan.
- Värähtelyn voimakkuutta voi säätää.
- Laitteeseen voi kiinnittää erilaisia hoitopäitä kuten suka ja nystyrä.
- Laite voidaan kiinnittää hevoseen erillisellä hands-free kiinnitysvyöllä.
- Laitteessa on ladattava akku, joten voit käyttää laitetta turvallisesti joka tilanteessa.
Käyttöasetuksista riippuen akku kestää 6–10 tuntia.